tiistai 16. lokakuuta 2018

Ruskojuova pilven raossa


Syksyyn kallistuvan kesäloman jälkeen paluu työmaalle on tuonut kiireen tunnun takaisin, mutta välillä sitä ehtii käydä esimerkiksi ihastelemassa ruskan valtaamaa Porvoota. Kisaaminen on jätetty taka-alalle hetkeksi ja treeneissä ollaan pyöritty perusasioiden äärellä. Juuri nyt tuntuu tärkeältä vahvistaa peruspilareita, palatsin nurkissa vetää ja seinät tuntuvat paperinohuilta. Tapio on hurja, hullunkurinen, ihan kaikkialla ja joskus liikaa. Sen mielentila ja voima kysyy keskittymistä, rauhaa, täsmällisyyttä. Hyviä elementtejä tekemiseen etsitään Jennan treeneistä joka toinen viikko ja ensimmäisissä treeneissä viime viikolla saatiinkin hyödyllisiä ajatuksia. Vähitellen palatsi alkaa tuntua taas viihtyisämmältä. Töitä kuitenkin riittää ja niin pitääkin - miksi muuten tekisimme tätä?

     

Kahden ja puolen vuoden iässä Tapio painaa edelleen maltilliset 23 kiloa ja on näin emäänsä viisi kiloa kevyempi... Kun pentue oli vasta suunnitteluasteella, visioin hiljaa mielessäni miten tästä voisi hyvällä geenilottovoitolla syntyä pieni ja näppärä uros - niin syntyikin! Jo syntyessään Tapio oli omanlaisensa ja sellaisena pysyi. Edelleen säännöllisin väliajoin ihmettelen, miten tyynenviileä queen of cool Sookie voi tosiaan olla loputtoman vilkkaan ja kiihkeän Tapion emä. Ihan kaikkea en tiennyt, mutta silti en vaihtaisi.


Kaikki postauksen kuvat otti Marjo Leinonen.

tiistai 11. syyskuuta 2018

Hankaluuden keskellä lojuu mahdollisuus

Kesän kisatauon jälkeen olemme nyt syyskuisen kesälomani myötä palanneet skabaamaan pariin otteeseen ja molemmista reissuista tarttui jotain oppia matkaan. Tämä on tarina siitä, että jatkossa skarpimmin. Ensin kisasimme heti loman alkuun Maaningalla, jonne hurautettiin melkein suoraan aamuvuorosta. 19 tunnin hereilläolon jälkeen valkkarilasi pellon laidassa taivaan värjäytyessä lähes liilaksi olo oli kuolemanväsynyt, mutta sopivasti onnellinen.

Seuraavana aamuna tuntui kropassa siltä, että hyvät yöunet eivät olleet tarpeeksi hyvät viimeisinä työpäivinä kerrytetyn väsymyskooman takia. Jalat tuntuivat raskailta, mutta päivästä oli tulossa kaunis ja kisoihin oli kerettävä. Maaningan kisapaikka on mukava, pääsee verkkaamaan metsään ja sijaintikin on meidän landen kannalta kätevän lähellä.

Tapiolla oli vaikeuksia vireen kanssa varmasti osittain siksi, että itse en ollut parhaimmillani sitten millään. Sookien mukanaolo on myös aina vaikuttanut Tapen toimintaan ekoissa starteissa, jotenkin se ottaa äitikoiran läsnäolosta ylimääräistä kiekkaa. Hommahan kosahti monessa kohtaa, radat eivät olleet meille missään määrin helppoja ja kauheesti ois pitäny jaksaa juosta. No en jaksanu. Vikalle skarpattiin varsin kiva suoritus, mitä nyt yksi ylimääräinen hyppy löytyi keppien jälkeen.... Se on kanssa taiteellisia vaikutteita jostain muualta kuin perinteisestä agilitykuvaamisesta ottaneella videolla:


Maaningan kisoista viikon päästä startattiin Järvenpäässä. Sookie pötkötteli sen aikaa porukoiden sohvannurkassa ja kappas, Tapion virekin oli asiallisempi. Mutta jokin oli kuitenkin vähän vinossa... Rimaa kopsahti kanveesiin ja hyppyjä haettiin vääriltä puolilta Tapiolle erikoisen paljon. Vikalla loppuverkalla katsoinkin, että nyt näyttäisi vinous olevan lannerangan alueella. Annoin koiran olla ja ajattelin että katotaan kotona sitten miltä näyttää. Kotona pienen power napin jälkeen Tapio nousi ylös noin kolmijalkaisena ja siellä selässähän se vika piili. Näinä hetkinä on kiitollinen omasta osaamisesta, ei tarvi varailla aikoja minnekään ties minne asti vaan voi itse oikoa koiran. Nyt jokunen päivä myöhemmin tyyppi on jo paljon parempi, selkä lähti aukeamaan hyvin ja kaikki jalat toimii tasapainoisesti. Videolla on vika hypäri, joka oli kiva juosta! Hyvin kulki koirakin, vaikkakaan ei sitten ihan täydellisen hyvin.


Tässä saikkupoika vetää päikkäreitä tyypilliseen tapaansa tarpeettoman lähellä

torstai 9. elokuuta 2018

Creative process

1. This is awesome
2. This is tricky
3. This is shit
4. I am shit
5. This might be ok
6. This is awesome


Moi! Me ollaan taas täällä, ainakin toistaiseksi tässä blogissa. Malikaksikon tarinat oli hetken aikaa maailmalta piilossa, kun mietiskeltiin miten jatkettaisiin hommia. Nyt jutut jatkuu täällä, tervetuloa mukaan. :) 

Missä mennään? Tapio nousi keväällä kolmosiin ja kisasi siellä muutamat kisat. Niissä koitoksissa tehtiin tärkeitä havaintoja jatkon kannalta ja lisättiin yksi jos toinenkin asia treenilistalle. Ja sitten me oltiinkin luovalla tauolla... Vähitellen palaillaan asiaan ja otetaan taas muitakin lajeja enemmän haltuun. Pitkästä aikaa on alettu työstää tottiksia ja jälkikausikin korkattiin asianmukaisesti elokuussa. 

Kesän helteissä on polskittu sorsien seassa lähilammessa, kävelty hitaasti haaveillen metsäpolkuja ja vähän jumppailtu temppuja ja aivosoluja siististi sisätiloissa. Etenkin Sookie nauttii, kun saa oivaltaa ja hassutella uusia juttuja. Nyt kun on laajennettu valikoimaa taas useamman lajin puolelle, huomaa hyvin miten lajit tukee toisiaan. Tapion haasteisiin kisatilanteissa löytyy avaimia ihan muualta kuin agilitykentältä, käy ilmi. Näistä ja monesta muusta asiasta tulee lisää juttua jatkossa, mutta nyt nautiskellaan toistaiseksi viimeisestä auringonlaskusta meille Maaningalla. Olemme viettäneet pienen pientä hengähdyshetkeä maalla, mutta huomenna on hurautettava takaisin kehäteiden tienoolle töiden kutsuessa. Kesäloma odottelee syyskuussa, huh... 

Alla vähän matskua tästä reissusta. 



Sinne se hiippailee, oman metsän siimekseen. Myös metsän kuninkaaksi kutsuttu.

tiistai 23. tammikuuta 2018

Tarvitseeko koiraa pukea?

Kahdesta malinoisistani vanhempi, viisivuotias Sookie, alkoi syksyn mittaan vetää selkäänsä jumiin. Muuta järkevää syytä oireilulle ei löytynyt kuin se, että selkä reagoi kylmenneisiin ilmoihin. Aloin varustaa Sookieta hieman paremmin ulkoiluille ja jumittelu väheni. Poikansa Tapio taas touhusi tänäänkin menemään takitta ja huoletta vaikka pakkasta oli lähemmäs 15 astetta. Sookiella taas oli jo vähän reilummin toppaa päällä.

Emän ja pojan ero kylmänarkuudessa on selvä, mutta helposti selitettävissä. Tapio on perinyt pitkäkarvaiselta isältään hieman runsaamman turkin, jossa on vahva pohjavilla. Sookie taas on aina ollut selvästi kevytkarvaisempi ja pentujen jälkeisen sterilaation myötä karvanlaatu on heikentynyt.

Kylmässä autossa odotteluun tai koville pakkasille kannattaa olla takki varalla hyväkarvaisemmallekin koiralle


Milloin takki päälle?
Sterkkaamisen/kastraation lisäksi esimerkiksi tietyt lääkitykset saattavat vaikuttaa karvanlaatuun, samoin ruokinta. Mm. sinkin puute tai liian vähäinen proteiinin saanti voi näkyä karvassa. Heikosti kylmää eristävän karvan tilaa voi olla mahdollista parantaa muutenkin kuin iskemällä takki päälle, ja se kortti kannattaakin katsoa koiran hyvinvointia ajatellen ennen kuin lähtee vaateostoksille. Toki ruokintamuutokset näkyvät hitaasti, joten odotellessa voi joutua koiraa suojaamaan säältä.

Karvattomat ja pohjavillattomat koirat takuuvarmasti palelevat pakkasella eivätkä kestä sadetta tai viimaa. Ohutkarvaisella koiralla ei ole kummoista suojaa säätä vastaan, joten Suomen ilmastossa sitä on puettava. Onneksi markkinoilta löytyy nykypäivänä monenlaista vaihtoehtoa ja joka koiralle on mahdollista löytää tarkoituksenmukainen, istuva vaate.

Merkkejä huonosta kylmänsiedosta voi olla helpoimmin tunnistettavan tärinän, tassujen nostelun ja katkaravuksi vetäytymisen lisäksi korvien ja/tai tassujen kylmyys, koiran ihon tuntuminen viileältä karvan alla, lihasjumit, haluttomuus lenkkeillä tai muuten muuttunut käytös ulkoillessa. Aina palelu ei näy päälle päin, mutta voi vaikuttaa ikävällä tavalla kroppaan luoden siihen jännitystiloja. Kannattaa siis olla tarkkana tarkenemisen kanssa!

Harrastuskoiran takittaminen on monelle arkipäivää, mutta muistutuksena vielä: kylmässä autossa tai hallissa oman vuoron odottelu nakuna ei välttämättä tee kropalle hyvää. Alkuverryttelyllä notkistettu ja lämmitetty kroppa on hyvä pitää lämpimänä takin avulla, jotta revähdyksiltä ja muilta traumoilta vältytään. Parempi ratkaisu on pukea koiraa "kaiken varalta" kuin antaa sen kylmettyä. Jos koira on kuumissaan, sitten toki vähennetään vaatetta.

-15 astetta, kaikki tavallaan. 

Sookie jää odottelemaan kesää ja vapautusta pukemisesta, kyllä se sieltä tulee!

perjantai 1. syyskuuta 2017

Lapinporokoira Ninja agilityn alkutaipaleella

Reilu vuotias porokoira Ninja ja ohjaajansa Mari ovat aloittaneet agilityharjoittelun valmennuksessani ja jatkossa tässä blogissa tullaankin seuraamaan koirakon edistymistä lajin parissa. Toistaiseksi homma on rullannut hienosti, kaksikko tekee innolla töitä joka treenissä ja on aina valmiina oppimaan uutta!

Lajia aloittelevan koiran kanssa harjoitukset pidetään riittävän lyhyinä ja ehdottoman innostavina. Agilityn treenaaminen vaatii koiralta tarkkaa keskittymistä ja hyvää viretilaa. Lisäksi uutta opeteltavaa tulee koko ajan, joten hoksottimet ovat kovilla. On myös tärkeää muistaa, että vaikka koira olisikin hyvässä kunnossa, kroppa rasittuu agilitykentällä uudella tavalla. Kiihdytykset, jarrutukset, käännökset, hypyt, kiipeily... Kaikki nämä laittavat koko koiran töihin, joten toistomäärät on pidettävä maltillisina. Väsynyt koira ei opi muuta kuin väärää tunnetilaa ja samalla kipeyttää lihaksensa.

Harjoitukset tehdään aina mielentila edellä. Erityisesti näin alkuvaiheessa keskitytään opettamaan koiralle vahvaa ajatusta siitä, että agilitykentällä on ihan sairaan kivaa. Hyvä agilitykoira on aktiivinen toimija, jonka into ja itsevarmuus riittää suorittamaan joka askeleen täysiä. Ninjaakin kannustetaan siihen suuntaan ja sitä palkataan paljon kovaa juoksemisesta & reippaasta yrittämisestä. Koiran onnistuessa kerta toisensa jälkeen helpommissa harjoitteissa sen kanssa on vaivatonta vaikeuttaa tehtäviä. Onnistumisien myötä kasvanut itsevarmuus ja motivaatio tehdä kantaa pidemmälle kuin mihin koira itsekään tiesi pystyvänsä.

Takaakierrosta on kiire ohjaajan perään. Ohjaava käsi ja katseen suunta näyttää, mihin koiran täytyy tulla.

Esteosaamisen ja itsenäisen suorittamisen alkeita katse edessä odottavassa namikipossa.

Vauhtia ei puutu!

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Kun pentu kasvoikin isoksi: vinkkejä kisauran aloittamiseen

Viime kuussa vuoden täyttänyt Tapio kävi tänään elämänsä ensimmäisissä agilitykilpailuissa Agility Akatemian hallilla Vantaan Kivistössä. Helpossa supermöllien luokassa on hyvä aloittaa kisaura nuoren koiran kanssa, kun valmistautuminen on kunnossa. En alunperin ajatellut viedä Tapiota vielä kisoihin, koska kiire ei ole mihinkään, mutta loppujen lopuksi nämä tulivat melko hyvään saumaan. Minäpä kerron miksi!

Sekä tokon että agilityn puolella valitsen ensimmäiseksi kisapaikaksi mielellään paikan, joka on koiralle jo ennestään tuttu. Tuttuus helpottaa myös ohjaajaa, sinne osaa perille ja tietää missä mitäkin on, joten sellaisia asioita ei tarvitse ihmetellä ja jännittää. Voi keskittyä rauhassa olennaiseen. Nyttemmin jo edesmenneen kelpie Rumon kanssa tokouran koitokset taktikoitiin paikoissa, joissa Rumo oli tottunut kisaamaan agilitya - eli se tiesi, että nyt ollaan jännän äärellä ja nyt on hyvä menomesta. Pelkkä paikka viritti sen hyvään mielentilaan!

Joten Tapionkin kanssa mentiin ekoihin kisoihin hallille, jossa se on koko talven treenannut. Pohja, esteet ja puitteet muutenkin ovat tuttuja. Haasteena oli se, että hallilla olikin yhtäkkiä normaalia huomattavasti enemmän ihmisiä ja koiria, joihin Tapio ei ole niin tottunut. Se on kuitenkin pienestä pitäen pyörinyt aina välillä kisapaikoilla mukana totuttelemassa urheilujuhlan tuntuun. Suosittelen siis, että ennen ensimmäisiä kisoja koira kävisi mielellään joko nimenomaisella pääkallopaikalla tai vaihtoehtoisesti muissa tapahtumissa tutustumassa sykkeeseen. Kuulutukset ja kaikki muu härdelli ympärillä voi tulla yllärinä, jos ei ole koskaan käynyt tunnelmaa nuuhkimassa.

Tapio otti treeneissä tuntumaa Kivistön hallin pohjaan

Osaamisen puolesta koira on mielestäni valmis kilpailemaan sitten, kun se osaa kisoissa vaaditut asiat varmasti rutiinilla ja vielä vähän enemmän. Tapio kilpaili tänään radalla, jossa oli pelkkiä hyppyjä ja putkia, hyppykorkeus 30cm. Se on viime aikoina hypännyt 35cm rimoja ja muutaman kerran 40cm, joten korkeus sinänsä oli helppo. Ennen kisoja otettiin supermöllihenkinen radanpätkä kolmekymppisillä rimoilla, jotta meillä molemmilla on tuntuma tekemiseen ja vauhtiin siinäkin korkeudessa. Aiemmin on treenattu vähän teknisempiä kikkailuja jonkin verran, mutta nyt kisojen alla keskityttiin irtoamiseen ja estehakuisuuteen, koska siitä on enemmän hyötyä supermölleissä.

Valmistellessani koiraa tokokokeisiin haluan, että se kykenee suoriutumaan 10 pisteen arvoisesti joka liikkeestä rutiininomaisesti, varmasti osaten ja tietäen mitä tekee. Jos se onnistuu vaan välillä, se ei vielä osaa asiaa. Ei pidä treenata, kunnes se menee oikein, vaan kunnes se ei voi mennä väärin. Koetilanne on kuitenkin aina vaikeampi, siellä virheen mahdollisuus kasvaa. Keskeneräistä koiraa on epäreilu viedä kokeeseen, joten koirani osaavat luokan mieluiten etu- ja takaperin, useamman kerran putkeen palkatta ennen ensimmäistä koetta. Rumo aikoinaan treenasi kahdessa viikossa alokasluokan uuteen uskoon ja tein sillä ennen koetta treenejä, joissa kävimme koko setin läpi kahdesti kokeenomaisesti ilman mitään välipalkkoja tai taukoja. Kokeessa Rumo otti luokkavoiton 199/200 pisteellä, se yksi piste tippui etujalan liikahtamisesta liikkeestä seisomisessa - olin treenannut lähinnä yksin ilman avustajaa joten en tiennyt, että meillä oli sellainen ongelma...... Mitä opin? Jatkossa avustaja tai kamera niihin tilanteisiin, kun koira on selän takana!

Kilpailurutiinit kannattaa tuoda hyvissä ajoin treeneihin mukaan. Jos aina vie koiran vapaana lähtöön, mites sitten kisapaikalla, kun sen tarvitsisikin olla hihnassa? Tokossa taas liikkeiden välit on aivan yhtä tärkeä opettaa koiralle kuin itse liikkeetkin, siinä tulee siirtymisiä ja liikkeenohjaajan käskyjen odottelua. Jos niitä ei ole harjoitellut, koira voi olla aika hämmentynyt kun yhtäkkiä ei hetkeen tehdäkään mitään ja sitten sen keskittyminen tipahtaa. Kisoissa tarvittavia rutiineja ja toimintamalleja kannattaa miettiä etukäteen ja harjoitella sen mukaan. Jos laji on itsellekin sen verran uusi, ettei ole kilpailuissa käynyt eikä tiedä tarkalleen, mitä siellä tapahtuu, käy katsomassa livenä!

Mutta mites se Tapion kisauran korkkaus meni? Reaktiivinen malilapsi otti aika isosti kierroksia toisista koirista, aivan kuten oletinkin, mutta suhtautuminen selvästi rentoutui päivän edetessä. Tilanne ei siis ollut liian vaikea ja oppimista tapahtui. Radalle päästyään Tapio tiesi mikä homma. Keskeneräisyys erityisesti fysiikassa näkyi jonkin verran tekemisissä, rutiini esimerkiksi hyppäämiseen tietyissä tilanteissa ei ole vielä luissa ja ytimissä, joten aikaa paloi pieneen hämmentelyyn. Kokonaisuutena tekeminen oli kuitenkin sujuvaa ja oikeansuuntaista, uusi tilanne ei saanut kuppia keikahtamaan nurin ja Tapio teki hienosti parhaansa. Se riitti virheettömään rataan. :) Mainio ensikisa siis! Nyt taas tietää paremmin, miten lähteä jatkamaan eteenpäin.


A post shared by Janni Kröger (@jannikroger) on

lauantai 15. huhtikuuta 2017

ARVONTA! Voita ilmainen kraniosakraalihoito kotikäyntinä

Lujasulan Facebook-sivulla on käynnissä arvonta, jossa voi voittaa ilmaisen kraniosakraalihoidon. Ihmiselle tai eläimelle, kuinka vaan, ja kotikäyntinä! Alueena koko Suomi edellyttäen, että perille pääsee jossain määrin näppärästi joko autolla Vantaalta tai lentäen Helsinki-Vantaalta. Osallistumisaikaa pe 21.4 asti, arvonta suoritetaan lauantaina.